Vierailijatervehdys

Ulkosuomalaisena, ammatiltani sellistinä, vieraillessani syntymäkaupungissani sain kutsusn serkultani Heidiltä tulla seuraamaan senioriorkesteri Amore Classicon harjoitusta lokakuun loppupuolella. Heti kysyin että  “saanko minäkin soittaa?”, ja siihen tuli pian virallinen myönteinen vastaus. Siispä ilmestyin sellon kanssa Musiikkikoulu Resonaarin saliin, missä joukko ikätovereitani, jopa pari tuttuakin sellosektiossa, puuhasi musiikin tekemisessä.

Kuulun niihin ihmisiin joita musiikki puhuttelee aina. On haasteellista olla tilanteessa missä on syytä höristää korviaan , tajuta musiikin sisältö, kuunnella ryhmää, soittaa yhdessä, balanseerata omaa ääntään…sitähän se on samaa olit sitten ammattiorkesterissa tai amatöörien keskuudessa. On suurenmoista että nämä innostuneet muusikot ovat löytäneet mahdollisuuden harrastaa musiikkia pätevän ja suunnitelmallisen ohjauksen alaisina.

Barokin taikavoima taitaakin piillä siinä että tärkeintä ei ole osaaminen, vaan musiikin tekemisestä nauttiminen, ainakin siltä näyttää kun katselee sen ajan laatukuvia. Barokkiin hypätään mukaan, laajalti. Olen varma että kun ensi kerralla tavataan niin tämä orkesteri tanssii jo!

Jos olisin tiedemies, niin tekisin tutkimusta tästä toiminnasta, sillä onhan siinä kysymys mitä moninaisimmista asioista tapahtumassa samanaikaisesti: meidän niin sanottujen vanhusten elämänlaadun parantamisesta, sosiaalisen kanssakäymisen ylläpitämisestä, musiikin vastaanottamisesta, tuottamisesta ja esittämisestä muille, ja kaikesta hienosyisestä näihin liittyvästä. Siispä onnittelen ennen kaikkea taustaorganisaatioita, jotka ovat ymmärtäneet tärkeäksi Amore Classicon olemisen ja hengittämisen, sekä tietysti kanssaikäisiäni jotka panevat parhaan panoksensa jokaviikkoisiin harjoituksiin, toivottaen kaikille hyvää ja innovatiivista jatkoa!!

Annika Petrozzi